Dynasty tietopalvelu Haku RSS Muhoksen kunta

RSS-linkki

http://muhos01.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2019/62

Muhoksen kunta, palveluajat 2019

MUHOKSEN KUNTA 2019

KUNNANHALLITUKSEN varsinaiset kokoukset pidetään joka kuukauden toisena ja neljäntenä maanantaina klo 18.00 Muhoksen kunnanhallituksen kokoushuoneessa kunnanvirastolla. Mikäli valtuusto kutsutaan koolle kunnanhallituksen kokouspäiväksi, siirtyy kunnanhallituksen kokous seuraavalle päivälle. Tämän lisäksi pidetään tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia.

HYVINVOINTILAUTAKUNNAN kokoukset pidetään pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 17.00 alkaen.

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN kokoukset pidetään pääsääntöisesti joka kuukauden 3. keskiviikko klo 17.30 alkaen.

TEKNISEN LAUTAKUNNAN kokoukset pidetään pääsääntöisesti kuukauden kolmantena tiistaina klo 18.00 alkaen.

KONSERNIJAOSTON kokoukset pidetään puheenjohtajan kutsusta. Kokouspaikkana on pääsääntöisesti teknisen toimiston kokoushuone kunnanvirastolla.

VAPAA-AIKAJAOSTON kokoukset pidetään tarpeen mukaan joko tiistaisin, keskiviikkoisin tai torstaisin  alkaen klo 17.30.

Kokousten tarkastetut pöytäkirjat, joihin on liitetty oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävillä Muhoksen kunnan verkkosivuilla kahdeksantena päivänä kokouksesta, mikäli ko. toimielin ei muuta ilmoita. Jos nähtävilläolopäiväksi tulisi arkipyhä, on pöytäkirja nähtävillä tätä seuraavasta arkipäivästä lukien.

Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat ovat nähtävillä maanantaisin toimipisteissä toimistoaikana.

KUNNANVIRASTO, os. PL 39 (Asematie 14), 91501 MUHOS avoinna kesäkuu-elokuu klo 8.00-15.00, muina aikoina ma–to klo 8.00-16.00 ja pe 8.00–15.00. Lauantaisin, sunnuntaisin, kirkollisina juhlapäivinä, pääsiäislauantaina, vapunpäivänä sekä juhannus- ja jouluaattona kunnanvirasto on suljettu. Kunnanvirasto pidetään suljettuna myös 31.5. ja 1.7.-26.7.2019.

Kunnanvirastolla oleva asiointipiste ja kassa ovat avoinna ma-to klo 9.00-11.00 ja 12.00-15.00 sekä pe. 9.00-11.00 ja 12.00-14.00. Juhlapyhien aattona klo 14.00 saakka. Kassaan voi maksaa Muhoksen kunnan ja Muhoksen Vesihuolto Oy:n laskuttamia laskuja.

Puhelinvaihde on auki klo 9.00-15.00. Puhelinnumero vaihteeseen on 08-5587 0000 ja viranhaltijoiden ja työntekijöiden ohivalintanumerot löytyvät kotisivuiltamme. Kunnanviraston telefaxin numero on 08-5587 3073.

LOMITUSPALVELUT os. Jussilantie 4 A, klo 9.00- 15.00. puh. 044 497 0800.

KOULUTOIMISTO / VARHAISKASVATUSPALVELUT
Koulutoimisto  ja varhaiskasvatuspalvelut  ovat avoinna pääsääntöisesti ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-14.00.

SOSIAALITOIMISTON ulko-ovi on avoinna arkisin ma-pe klo 8.00-15.00. Toimistoon ajanvaraus sosiaalityöntekijöiltä ja sosiaaliohjaajilta, puhelinyhteystiedot löytyvät kotisivuiltamme. Puhelinaika arkisin klo 09.00-10.00.

TERVEYSKESKUS on avoinna arkisin ma-to klo 8.00-16.00, perjantaina ja arkipyhien aattoina klo 8.00-15.00. Laboratorion näytteenotto ajanvarauksella arkisin klo 7.30 alkaen.

HAMMASHOITOLA on avoinna ma-to klo 7.30-16.00, pe klo 7.30-15.00.

PÄIVÄKESKUS, puh. 044 497 0132 / toiminnasta vastaava sh Kati Haataja, 044 497 0131 / ohjaajat. Avoinna ma-pe klo 7.45-15.00. Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan vastaanotto ma - pe klo 8.00-10.00 ilman ajanvarausta ja klo 10.15-11.00 ajanvarauksella, puh. 044 497 0132.

Päiväkeskus on suljettu ajalla 1.-28.7.2019.

KIRJASTO, Koivu ja tähti –kulttuurikeskus

Kirjasto;            Lehtisali
Ma-ke, pe 9-19    Ma-ke, pe 8-19
To 9-16               To 8-16
La 11-14             La 11-14
aattoina 9-16      aattoina 8-16

Juhlapyhinä suljettu.

Kirjastoauto ei liikennöi aattopäivinä ja juhlapyhinä eikä myöskään kuljettajan loma-aikoina.

UIMAHALLI AVOINNA

Maanantai 10.00-21.00
Tiistai 8.00-21.00
Keskiviikko 7.00-21.00
Torstai 8.00-21.00
Perjantai 8.00-21.00
La - Su SULJETTU

Suljettu 21.6.-28.7.2019.

PALOASEMA
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos, Muhoksen paloasema, Leppiniementie 70, 91500 MUHOS
Apulaispalopäällikkö Jari Kangastie 044-703 8762, Palotarkastaja vs. Antti-Juhani Ervasti044-703 8686.

JÄTEASEMA
Lakeuden EKO, Muhoksen jäteasema, Nokiantie 31, p. 044 3542 134. Jäteasema on avoinna keskiviikkoisin klo 14–18 ja lauantaisin klo 10–14 (parilliset viikot).

VARIKKO, Kankaanseläntie 4, on avoinna ma-to 7.00-15.30 ja pe klo 07.00 - 14.15.
Kiinteistöpäivystys p. 044 497 0339.

Lisätietoja kotisivuiltamme www.muhos.fi.

Muhoksella 6.5.2019
MUHOKSEN KUNNANHALLITUS

                             

Lähettäjä: Kunnanhallitus
Julkaistu: 23.05.2019 13.57